Talousnäkymien lisäksi Sähköurakoitsijapäivillä 19.-20.11.2009 kiinnostivat päivän teemana olleet sähköautot ja uuden työnantajajärjestön perustaminen. Päivien avauspuheen pitänyt STUL ry:n puheenjohtaja Juha Lounatvuori arvioi taantuman pahimman selän mahdollisesti jo taittuneen rakennusalalla. Lounatvuoren mukaan lähitulevaisuudessa ei kuitenkaan ole paluuta muutama vuosi sitten vallinneeseen taloustilanteeseen ja alan täystyöllisyyteen. Hän muistutti alalla toimijoita terveestä kilpailuhengestä ja oman osaamisen markkinoinnista. STUL ry:n liittokokous valitsi vuoden 2008 alusta puheenjohtajana toimineen Juha Lounatvuoren uudelle kaksivuotiskaudelle puheenjohtajaksi.
STUL luovutti päivien yhteydessä 4 ansiomerkkejä. Kultainen ansiomerkki myönnettiin perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtaja Guy Hellmanille Amplit Oy:stä. Hopeiset ansiomerkit myönnettiin toimitusjohtaja Jarmo Harjulle Sähköinsinööri Matti Leppä Oy:stä, Tapani Ruohomäelle Draka NK Cables Oy:stä ja toimitusjohtaja Kari Savolaiselle A´vot Sähköstä. Sähköalan koulutus- ja tutkimussäätiö myönsi vuoden 2009 koulutuspalkinnon helsinkiläiselle Sähkö-Aro Oy:lle.
Syksyn Sähköurakoitsijapäivät kokosivat Turkuun ennätysmäärän yleisöä, eli noin 340 osanottajaa. Urakoitsijoiden lisäksi mukana on suuri joukko muita alan toimijoita, kuten sähkösuunnittelijoita, opettajia, tuoteuutuusnäyttelyyn osallistuvien yritysten edustajia sekä sähkösenioreita.Yli 50 tavarantoimittajaa osallistui tapahtumaan. Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n Urakoitsijapäivät järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1959. SB
www.stul.fi