SLO Oy järjesti asiakkailleen Sähkön Kevättapahtuman 25. – 26. toukokuuta 2011 Kaapelitehtaalla Helsingissä. Teemana oli tänä vuonna energiatehokkuus, sillä samalla tapahtuma päätti Suomessa Soneparin Energiansäästöviikon. Päiviin osallistui yhteensä 1000 asiakasta ja yli 70 tavarantoimittajaa.
Tilaisuuden aamupäivä oli varattu tavarantoimittajien tuotenäyttelyn tutustumiseen. Paikalla oli yli 70 sähköalan tavarantoimittajaa esittelemässä tuote-uutuuksia. Lounaan jälkeen vuorossa oli seminaari, jonka avasi SLO Oy:n toimitusjohtaja
Tapio Jouhki. Hän loi katsauksen sähkötukkukauppaan, energiansäästöön sekä Soneparin ja SLO:n toteuttamiin toimenpiteisiin energiantehokkuuden lisäämiseksi.
- Vietimme Sonepar-konsernissa maailmanlaajuista
Energiasäästöviikkoa 16.- 20. toukokuuta 2011 yhteensä 36 maassa 160 tytäryrityksessä ja 2 300 toimipisteessä. Soneparin tavoitteena on maailman johtavana sähkötukkuna omaksua johtavan toimijan rooli myös energiansäästössä. Asiakkaitamme varten olemme jaotelleet tuote- ja palveluvalikoimamme neljään eri osa-alueeseen: uusiutuvan energiantuotannon ratkaisuihin, energiatehokkaisiin tuotteisiin, energiatehokkaisiin ratkaisuihin ja energiansäästöratkaisuihin. Tällä hetkellä SLO:n valikoimassa on tarjolla yli 4 000 kestävän kehityksen tuotevaihtoehtoa, ja
BlueWay-valikoimamme laajenee koko ajan.
SLO:n myyntijohtaja
Matti Savolainen kertoi SLO:n toimintamallista, tuotevalikoimasta, tilausrytmistä ja logistiikan palvelukonseptista. Tuotehallinnan päällikkö
Sami Kokkomäki muistutti energiasäästön alueista, joihin on syytä kiinnittää huomiota kaikissa projekteissa, alueita ovat valaistus, valmiusvirrat, sisäilma ja kiinteistöautomaatio. SLO:n asiakkailla on mahdollisuus jakaa tietotaitoa energiatehokkuudesta osallistumalla
Ideat todeksi –kilpailuun, jonka projekteja SLO palkitsee kuukausittain ja pääpalkinnon voittajan julkistamme Motivan organisoiman, kansallisen Energiasäästöviikon aikana 10. – 16.10.2011. Osto- ja logistiikkajohtaja
Esa Huttunen kertoi toimivasta toimitusketjusta ja luottamuksen merkityksestä liiketoiminnassa.
Ledeistä ja energiantuotannosta
Ulkopuolisen asiantuntijapuheenvuoron aloitti tutkija
Martti Paakkinen Aalto-yliopistosta perehdyttäen kuulijat ledien tutkimukseen ja käyttöön. Hän kertoi muun muassa valkoisen valon ominaisuuksista, vaatimuksista valonlähteille, värintoistoindekseistä, lämmöstä, säädöistä ja ohjauksista sekä mittaustuloksista ja trendeistä.
– Toimistoissa ledivalaisimet kilpailevat T5-loistelamppuvalaisimien kanssa. Ledit ovat parhaimmillaan kohdevalaisimissa. Myös tievalaisimissa ja turvavalaisimissa ne ovat varteenotettava vaihtoehto. On kuitenkin muistettava, että valaisimien välillä on suuria eroja. Arkkitehtonisessa valaistuksessa ledivalaisimien määrä lisääntyy uusien ominaisuuksien tarjotessa myös uusia mahdollisuuksia.
Johtaja
Jukka Leskelä Energiateollisuus ry:stä käsitteli puheenvuorossaan tulevaisuuden energiantuotantoa Suomessa.
– Maailmassa kaikkien energialähteiden käyttö kasvaa, jolloin ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää nopeita ja laajamittaisia toimia. Energia-ala on ylivoimaisesti pääomaintensiivisin teollisuutemme tällä hetkellä. Tarvitsemme uutta tuotantoa, sillä vuonna 2050 nykyisistä tuotantolaitoksista on käytössä nyt rakenteilla oleva ydinvoimayksikkö ja nykyinen vesivoimatuotanto. Hiilineutraali energiantuotannolle luodaan tulevaisuus nyt. Sähkö ja kaukolämpö korvaavat fossiilisia polttoaineita ja sitä kautta vähentävät päästöjä.
Iltaa tähditti
Mariska Pahat Sudet -yhteensä kanssa.
Tunnelmakuvia tapahtumasta :
Kuvat keskiviikolta 25.5.2011
Kuvat torstailta 26.5.2011
Soneparin ja SLO:n energiansäästön neljä osa-aluetta
Tutustu Ideat todeksi -kilpailuun ja osallistu. Kilpailuun voi osallistua vain SLO:n asiakkaat.